Vaarin matkassa

Tärkein tehtäväni vaarina on opettaa lapsille harmooninen luontosuhde ja tervehenkinen suhtautuminen työntekoon.

Olen kovin otettu, kun minua pyydettiin kirjoittamaan ajatuksiani, nykypäivän termeillä hienommin sanottuna blogia tälle Geego Kids sivustolle. Aluksi minä täysin hämmennyin, sen jälkeen hämmennyin monta kertaa vielä uudelleen, kun mietin mitäkö minulla on annettavaa nykyajan perheitten liikunta- ja muuhun harrasteisiin.

Vaarin elämä

Mutta kun tarkemmin harkitsin asiaa, huomasin, että olenhan minä elänyt jo noin 70 vuotta, kasvanut pienellä kylällä Pohjanmaalla seitsemän lapsisen perheen keskimmäisenä, käynyt pientä kyläkoulua, opiskellut yliopistossa, toiminut yrittäjänä, meitä on siunattu vaimoni kanssa kolmella lapsella, jotka on jo kasvatettu aikuisiksi ja lisäksi meitä on hemmoteltu neljällä lastenlapsella.

Paljonhan tuossa on aiheita ja tapahtumia, jotka liittyvät perheen liikuntaan ja muihin yhteisiin harrasteisiin, jos vaan osaan kaivaa aiheita esiin ja tuoda julki. Joten päätin ottaa haasteen vastaan.

Pari vuotta pitää vielä odottaa, että pääsee vaariin oppiin sytykkeiden vuolemisessa.

Vaarin filosofiaa

Nykyisin kuulee paljon puhuttavan lasten kasvattamisesta, on tuhansia ja taas tuhansia viisaita, jotka tietävät miten se kasvatus pitäisi oikeaoppisesti hoitaa. Itse olen enemmänkin kallistumassa ajattelutapaan, että ei lapsia tarvitse kasvattaa, vaan annetaan heille mahdollisuus kasvaa. Kasvamiseen liittyy olellisesti se, että vanhemmat kertovat lapsille ei niinkään, mikä on oikein vaan mieluummin niin, että kerrotaan mikä ei ole hyväksyttävää, mikä on väärin toista lasta kohtaan ja millaisia vaaroja mihinkin tekemiseen voi liittyä.

Monesti vanhemmat myös puhuvat, kuinka paljon heillä menee aikaa lasten harrastuksiin. Se varmastikkin pitää paikkansa, mutta kun harrastuksissa suuri osa ajasta menee lasten kuljettamiseen harrastuspaikoille ja odotteluun tumput suorana sillä aikaa kun lapsi harrastaa. Eli harrastaminen on ulkoistettu. No viehän sellainen aikaa ja rahaa.

Aiemmin lapset osallistuivat talon töihin, isät opettivat pojille ja äidit tytöille. Samalla oltiin yhdessä, kunto kasvoi. Nykyisin kun jotkut koulukunnat ovat saaneet päähänpiston, ettei lapset voi osalllistua työntekoon, lapsityövoiman käyttö on suorastaan kielletty. Ollaan valmiit puuttumaan jopa ulkomailla asti, miten perheitten pitäisi toimia ja hoitaa esim. omaa perheviljelmäänsä.

Kyllä vanhemmat osasivat ottaa huomioon millaiset voimavarat itse kullakin lapsella oli, eikä työhön osallistuminen ollut kenellekkään ylivoimaista. Koulussa oli itsestään selvää, että lapset saivat koulusta vapaata perunan nosto – ja tai viljan puintipäivinä. Syksyllä lapset menivät koulun kanssa marjametsään keräämään koulun keittäjälle puurotarvikkeita, joista hän talven aikana useat kouluateriat loihti.

Työnteko lapselle oli itsestään selvyys, se oli etuoikeus saada osallistua perheen tekemisiin. Samalla kun osallistuttiin työntekoon, opittiin uutta ja fyysinen ja henkinen kunto kasvoi siinä samassa. Mutta aina jäi myös aikaa leikeille, joihin osallistui omia sisaruksia, naapurin lapsia ja joskus myös vanhemmat. Mutta vanhempien rooli usein oli laittaa joku leikki alulle, jopa keksiä uusi leikki tai muistella jo valmiiksi keksitty leikkiä ja kertoa lapsille miten sitä leikitään. Tavallisesti päivän leikkien lopettaminen oli se kaikkein ikävin hetki päivästä, kun äiti tai isä kävi huutamassa, että nyt penskat syömään jotain iltapalaksi ja sitten nukkumaan. Eikä sitä Nukkumattia tarvinnut kauaa odottaa. Liikunta ja harrastukset olivat osa elämää, itsestäänselvyys. Sitä ei tarvinnut kenenkään keksiä eikä siihen lapsia hoputtaa.

Paljon on maailma muuttunut, monessa asiassa parempaan suuntaan. Tulevissa blogeissani muistelen lapsuuttani ja ihmetellään vaarin silmin maailmanmenoa nyt. Tervetuloa mukaan!

Herkkuhetki metsässä.