Työkalumysteeri

Meillä on autotalli talon kellarikerroksessa, aivan kuten kaikissa muissakin rintamamiestalojen mallilla rakennetuissa kodeissa. Autoa siellä ei ole säilytetty koskaan eikä tallissa tilanpuutteen vuoksi autoa pystyisikään huoltamaan.

Meidän autotallimme on kaksipyöräisten valtakuntaa. Paraatipaikalla tallin keskellä seisoo moottoripyörä, ympärillään koko joukko polkupyöriä. Vaikka motskarille on viime vuosina tullut vähänlaisesti ajotunteja, on sen parissa silti vietetty aikaa paljon enemmän kuin polkupyörien kanssa.

Moottoripyörän parissa puuhaamiseen tarvitaan työkaluja. Itselläni on vanha työkalupakki, jonne on muotoutunut vuosien saatossa juuri sopiva kattaus motskarin huollossa tarvittavia työkaluja. Pakki on sekasotku, jossa meisselit, kiintoavaimet ja hylsysarjan osat möllöttävät miten sattuu. Itselleni tuo sekamelska on niin tuttu, että tiedän tarkalleen missä kukin työkalu tuon kaaoksen keskellä sijaitsee. Näin ollen epäjärjestys ei häiritse huoltohommia.
Pian kuusi vuotta täyttävä tyttäreni on osallistunut aktiivisesti autotallissa huoltohommiin. Isin mopoa on pitänyt korjata katsomalla mallia minun tekemisistäni ja tietysti työkaluja pakista hakien ja niillä touhuten.

Lapseni syntymän aikaan muista olleeni huojentunut, kun tyttö putkahti maailmaan. Mietin tuolloin, kuten oikeastaan vieläkin, että nyt meillä aletaan harrastaa vihdoin jotain muutakin kuin moottori- tai polkupyöriä. Piirtelin mielessäni jo lapsen tulevan kehityskaaren siten, että ratsastusta, luistelua tai vaikka crossfittiä harrastaessaan tyttö ei haksahtaisi isänsä tavoin moottoripyöriin.

Suunnitelmani on toteutunut melko huonosti. Likan kanssa olemme käyneet testailemassa erilaisia harrastuksia ja vapaa-ajan viettomuotoja ahkerasti. Hän on tykännyt kovasti monestakin liikunnasta mutta kipinä moottorivehkeisiin taitaa kutkuttaa jossain pinnan alla.

Vaari on omalta osaltaan toiminut sytykkeenä moottorikäyttöisten ajopelien liekille. Säännöllisin väliajoin vaari käynnistelee pikkuruisen, nelipyöräisen lastenmönkijän ja tyttäreni ajaa jyrryyttelee sillä takapihaa edestakaisin. Suunnitelmani tyttäreni moottorittomasta varhaislapsuudesta ajautuu matalikolle aina vain varmemmin.

En taida kuitenkaan aivan tosissani haluta ohjata tytärtä pois itselleni rakkaiden harrastusten parista. Tuo aiemmin mainittu työkalujen kanssa yhdessä puuhaaminen on itselleni antoisaa ja samalla helppoa lapsen kanssa yhdessä puuhaamista.
Isän ja tyttären yhteisen ajan todisteena on aina autotallissa tukeva sotku. Lapsen kärsivällisyys on rajallinen ja sen vuoksi isin mopon korjaukseen täytyy ottaa pakista ja hyllyiltä aina lisää uusia työkaluja. Kaikki veturia pienemmän esineet tuntuvat katoavan tallin hämäriin nurkkiin ja isän huolella lajittelema työkalupakki tyhjenee hitaasti.

Pääsisin helpommalla, jos antaisin tytölle käteen iPadin ja siitä lastenohjelmat pyörimään. Varmasti muksu viihtyisi sen kanssa tallissa tekemättä sotkua ja hukkaamatta työkaluja. Mutta itselle antoisampaa on yhdessä ruuvaaminen. On sydäntä pakahduttavaa nähdä muksu puuhaamassa minusta mallia ottaen. Totinen ja keskittynyt ilme kasvoillaan tämä työkalujen musta aukko kääntelee ruuveja ja nykii vaijereista. Eipä se oikeasti harmita, että tallin ovesta takapihan nurmikolle kulkeutuu tasaisena virtana työkaluja ja kaverilta lahjaksi saadusta kuusikulma-avainten sarjasta puuttuu taas yksi avain lisää.
Jos joku muu lainaisi työkalujani ja hukkaisi ne saman tien, olisin varmasti aivan hiilenä. Yksikin kadonnut lenkkiavain olisi heti kuin pieni katastrofi. Mutta kun kyseessä on oma tytär, sitä jotenkin suhtautuu moiseen pehmeästi ja lempeästi. Eipä tuollaisesta oikeastaan osaa vihainen olla. Sitä paitsi katoavat työkalut ovat hyvä syy vierailla säännöllisesti rautakaupassa.

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *