Sormet ihan jäässä

Meillä on kanoja. Ja meillä on reipasotteinen, kohta kuusivuotias tytär. Nuo kaksi tahoa kun ovat pihalla touhuamassa yhtä aikaa, saa iskä singahdella ihan tosissaan pitääkseen tilanteen hallinnassa.

Se oli siinä syksyn loppupuolella, kun päästimme taas kerran kanat takapihalle ulkoilemaan ja maata tonkimaan. Keli oli silloin aika lailla samanlainen kuin juuri nyt. Käsissä oli syksy, joka oli alkanut normaalisti kesän jälkeen mutta jatkui pitkälle tammikuulle.

Tuona iltapäivänä lämpötila oli kaksi-kolme astetta plussan puolella. Maa henki jo kylmyyttä ja vaikka päivä oli kirkas, ei auringon lämpö ulottunut tänne saakka. Kanat eivät tuntuneet yhtään välittävän syyspäivän kirpeydestä. Ne mennä paapottivat tasaista kujerrusta pitäen innokkaasti pitkin takapihaa.

Meillähän ei siis ole suurkanalaa vaan kuusi kotkottajaa lemmikkinä ja kananmunia tuottamassa. Kanat lellitään pilalle tarjoilemalla niille herkkuja ja ulkoilemalla yhdessä niiden kanssa. Mutta kun kotkot ovat lemmikkejä niin saahan silloin vähän lelliäkin…

Tyttäreni on alusta pitäen suhtautunut kanoihin varsin luontevasti. Hän kävi alusta pitäen ahkerasti vasta valmistuneessa mini-kanalassamme silittelemässä ja sylittelemässä meidän kanojamme. Itse lähestyin kaakattajia varsin maltillisesti, seisoin yleensä tyttären selän takana, kun hän availi kanalan luukkuja.

Kanat ovat varsin siistejä eläimiä eikä kanalassa käynnin tai rapsuttelun jälkeen käsin tarvitse lian vuoksi pestä. Enemmänkin kyse on varotoimenpiteestä. Meidän tyttö tietää jo varsin hyvin, että kädet on aina pestävä huolellisesti kanalakäynnin jälkeen.

Vaimoni on tarkempi vahtimaan käsipesut. Hän muistaa aina huomauttaa, että kun kanalasta tullaan, kädet pestään heti. Itse olen huolimattomampi ja kerran jos toisenkin olen käsipesun sijaan tyytynyt pyyhkimään kourat housujen lahkeisiin. Ja sanomista siitä aina tulee. Ymmärrän kyllä vaimoni huolen ja hyvähän se on, että tyttären kädet tulee pestyä. Eihän sitä tiedä mitä kanalan pehkuista voi sormien kautta suuhun joutua.

Mutta tosiaan, siis meillä oli koko kanalauma syyspäivää viettämässä takapihalla. Tytär touhusi täydellä höyryllä kanojen kanssa. Näytti siltä, että niin likka kuin kanatkin viihtyivät yhdessä pihalla mainiosti. En siinä sitten viitsinyt koko aikaa porukkaa kytätä vaan hääräilin jotain omiani huolettomasti.

Meni varmaan vajaa tunti, kunnes tyttäreni tuli itku silmässä pyytämään iskältä apua. Hän kertoi, että sormet olivat kuulemma aivan sairaan jäässä ja nyt sattui kovasti. Ihmettelin, että mitenkäs ne kädet nyt noin jäähän olivat menneet?

Vastaus tuli vauhdilla ja samalla vei pohjan koko käsienpesurutiinilta. Tytär oli kaivanut kasvimaan mullasta kastematoja kanoille ja kanat olivat nokkineet innolla lierot tytön kädestä. Tätä riemua oli kestänyt sen vajaan tunnin verran ja kun maa oli kaksiasteista, kylmettyivät sormet tietysti.

Käsiään hän oli koittanut lämmitellä puhaltelemalla ja pitämällä sormia suussaan. Tuon tiedon jälkeen oli pakko vilkaista käsiä tarkemmin. Niissä oli multaa ja kastemadon töhnää ja kanankakkaa ja ties mitä.

Kaikessa hiljaisuudessa kiikutin tytön lavuaarin eteen ja liruttelimme kohmeisista sormista liat pois. Samalla kädet lämpesivätkin ja suru haihtui mielestä.
Matoleikeissä taisi tulla rautaisannos kaikkia pöpöjä, joten toivottavasti se vain paransi elimistön vastustuskykyä.

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *