Miksi vaari halusi lapsena urheilusankariksi?

Noin 70 vuotta sitten kun vaari syntyi, oli Suomi hyvin erilainen kuin nyt.

Viimeisen 30 vuoden sisällä olivat suomalaiset käyneet läpi kolme sotaa. Yhdessä sodassa olimme taistelleet veli veljeä vastaan. Sisällissodassa suomalaiset olivat omien aatteiden puolesta valmiit tarttumaan aseisiin toista suomalaista vastaan. Sen jälkeen kaksi kertaa olivat suomalaiset veljet yhteisessä rintamassa taistelemassa ulkoista vihollista vastaan. Kun synnyin, nuo kaikki sodat olivat ohi ja pari vuotta aiemmin oli kirjoitettu suuri Pariisin rauhansopimus.

Jälleenrakentamisen aika

Sotien jälkeen alkoi suuri jälleenrakentamisen aika. Se oli aika, jolloin suomalaiset tunsivat, että on kaikille parasta, että puhalletaan yhteen hiileen ja ollaan kaikki ylpeinä suomalaisia.

Tuona aikana suomalaiset urheilijat osoittivat kansainvälisillä urheilukentillä, missä on Suomi ja keitä ovat suomalaiset. Se oli oleellinen osa suomalaisuuden identiteettiä ja kaikki halusivat tehdä sen eteen töitä.

Kun suomalaiset urheilivat, olivat Olympialaisissa tai oli Suomi-Ruotsi yleisurheilun maaottelu, silloin useimmissa pirteissä istuttiin hiljaa ja kuunneltiin radiosta Pekka Tiilikaisen ja Paavo Noposen kisaselostuksia. Kun suomalainen voitti, silloin isäni, kahden sodan läpikäynyt rintamamies ja sodassa haavoittunut, itki kaikkien lasten läsnä ollessa, eikä äidillänikään ollut kyyneleet kaukana, puhumattakaan meistä lapsista.

Kaikkien lasten haave

Me lapset halusimme olla joskus noilla stadioneilla oman maamme sankareina. Siksi harjoiteltiin hiihtoa, juoksua, hyppyjä ja muita hienoja suomalaislajeja.

Vanhempieni kanssa käytiin sunnuntai aamuisin hiihtolenkeillä. Isän ottamassa kuvassa poseeraamme äidin kanssa kylämme suurimmalla mäellä Ollinmäellä, jota eivät omat lapseni enää osanneet pitää mäkenä, kun sitä heille 40-vuotiaana ylpeänä esittelin 😀

Ymmärsin lasten näkemyksen, koska kyseessä taisi olla Pohjanmaan lakeuksien suurin luonnonmäki.

Vaarin treenamaassa itsetehdyllä seiväshyppytelineellä!

Luovuudella seiväshyppytelineet kotipihaan

Omalle kotipihalle rakensin seiväshyppytelineet, jossa riman nostovälin olin 10 sentin välein porannut telineisiin käsikairalla. Niihin reikiin pujottelin 5-tuuman rautanaulat ja rautanauloja siirtelemällä riman korkeutta nostettiin.

Rima totta kai oli metsästä haettu nuori koivu, joka ei tietenkään ollut vaakasuora, vaan oli hyppääjän kohdalta 10 senttiä notkolla. Se tuki hyppääjän ”itsetuntoa”, kun korkeus oli mitattu riman ripustuspisteistä telineen päässä.

Ja seiväskään ei ollut tietenkään lasikuitua kuten suomalaisten Eemeli Salomäellä tai Wilma Murrolla, eikä puhumattakaan ruotsalaisesta maailmanmestarista Armand Duplantista, joka hyppäsi viime vuonna 618 senttiä maailman ennätykseksi.

Vertailukohtaa voi hakea Euroopan ennätyksen vuonna 1962 terässeipäällä hypännyt Risto Ankiosta (458cm) tai Kairennon veljeksistä bambuseipäällä hyppäämistä 403 sentin rimakorkeuksista.

Seipä männystä

Oman seipääni olin tehnyt kaatamalla noin 5 metriä pitkän männyn. Karsinut ja kuorinut sen ja antanut sen kuivua muutaman viikon. Itse kuvittelin hypänneeni ennätyksen 300 senttiä, jota monet ”kateelliset sukulaiset” ovat näin jälkikäteen pitäneet liioiteltuna eli leuhkimisena.

Näin jälkikäteen voin todeta ylpeänä, että Risto Ankioon sain kunnian tutustua joskus 24- vuotiaana, kun Risto oli myyvän yrityksen toimitusjohtajana merkittävän ATK- järjestelmän edustajana ja minä puolestaan ostavan organisaation edustajana. Silloin huomasin, että rima on eri korkeuksissa ihmisen eri elämän vaiheissa.

Risto on minua yli 20 vuotta vanhempi. En tiedä mitä Ristolle nyt kuuluu, toivottavasti hyvää ja terveiset jos tämä viesti hänet joskus tavoittaa.

Tällaisia muistoja vaarilta tulee mieleen niistä ajoista, kun olin lapsi ja halusin olla joskus suomalainen, jota jotkut nuoremmat suomalaiset haluavat pitää esikuvanaan.

Toivottavasti osaamme kääntää koronakriisin tämän kansakunnan voitoksi ja pystymme liikunnan ja muun tekemisen avulla pitämään lastemme itsetunnon korkealla. Muistetaan puhaltaa yhteen hiileen.

– Vaari