Katoavatko kädentaidot

Teknisen työn lehtori Juha Oja
Teknisen työn lehtori ja viiden lapsen isä Juha Oja.

”Kädentaidot ovat katoava luonnonvara” on kulunut fraasi, jota varsinkin varttuneempi väki viljelee päätään pudistellen. Onko siinä perää, vai onko se vain sitä, että he ovat ”pudonneet kärryiltä”, eivätkä ole pysyneet maailman kehityksessä mukana?

Geego kävi Forssassa jututtamassa teknisen työn lehtorina 27 vuotta toiminutta Juha Ojaa. 53-vuotias Oja on nähnyt muutoksen läheltä. Hän on nähnyt sen kasvaessaan koulunsa oppilaiden mukana, sekä kasvattaessaan viisi omaa lastaan, joista vanhin jo lähes kolmekymppinen ja nuorin aikuisuuden kynnyksellä. Juha Oja on huolissaan.

Ojan mielestä on harmillista, että teknisen työn opetusmäärät ovat laskeneet.  – Näillä konsteilla meillä loppuu Suomessa osaavat tekijät. Suomalaiselle rakennus- ja metalliteollisuudelle on aina ollut pohjana teknisen työn huippuosaaminen.

Käteen kasvanut kännykkä

– Opettajan perspektiivistä katsottuna sosiaalinen media ja kännykät häiriinnyttävät lasten ja nuorten varttumista, Oja miettii. Puhelimia ei kerätä oppilailta pois ennen tunnin alkua. ”Miksi niitä ei kerätä, eiväthän ne liity millään tavalla teknisen työn opettamiseen?” Ihmettelee toimittaja.

Oja on muutamina vuosina puhelimia tosiaan kerännyt ennen tunnin alkua ja nytkin se olisi mahdollista, mutta hän ei enää niin toimi. Muutamia oppilaita luuri rauhoittaa sopivasti. – Nuoret ovat tottuneet, että luuri on aina saatavilla ja he kokevat ahdistusta, jos se ei ole käden lähettyvillä. Surullista, mutta totta. Tähän pitäisi meidän kaikkien aikuisten puuttua, Oja toivoisi.

– Kännykkä on siis vaihtoehtona rauhoittumiseen, jottei työtilassa tule häiriötilanteita ja häiriökäyttäytymistä, joka vaarantaisi työturvallisuutta. Näin ollen on parempi vaihtoehto, että oppilaat ovat hetken käytävällä valvontakameran alla rauhoittumassa. – Käyn heitä kyllä tämän tästä patistamassa töihin, jos tauko meinaa venyä liian pitkäksi, Oja toteaa.

– Nuoret tykkäävät kyllä pääosin tekemisestä ja ovat innokkaita tekemään. Ikävä kyllä kännykässä roikkuminen on se mieluisin homma. Saattaa olla pelit kesken tai viestittely kavereiden kanssa, niin keskittyminen saattaa mennä siihen.

– Koetan itse opettajana olla positiivinen ja kannustava nuoria kohtaan ja kannustuksella saada motivoitua ja pidettyä myös työrauhan. Myös supliikilla sosiaalisten tilanteiden luvulla ja ammattitaidolla pärjää näiden nuorten kanssa oikein hyvin.

Mopon nostopukki lähes valmis, aika kurkistaa kännykkää.

Somemaailma

Koulumaailmasta on sosiaalisen median saattelemana tullut paljon rajumpi. – Siellä nuoriso pui ongelmansa, hoitaa sosiaalisen kanssakäymisen ja kiusaa toisiaan hyvinkin rajusti. Minun nuoruudessani ihminen puhui ihmiselle sekä hyvät että pahat asiat. Nyt niitä vatvoo koko kaveripiiri. Siellä puhutaan toisista niin rumasti, että some, jos mikä, aiheuttaa vakavia traumoja lapsille ja nuorille.

– Nyt tarvittaisiin ryhtiliike aikuisilta, jotta rohkenisimme puuttua asiaan ja yksinkertaisesti kieltää älylaitteiden vapaa käyttö koulupäivien aikana. Se mitä tarvitaan nykyopetuksessa, on asia erikseen, mutta vapaa, rajoittamaton käyttö pois kouluista, Oja täräyttää.

Hitsaavatko vain robotit tulevaisuudessa?

Entä ne kädentaidot?

Hieno kasiluokkalaisen käsin tekemä nostopukki mopolle.

Nuorten kädentaidoissa ja kiinnostuksessa niihin on valtava ero. Oppilaat, jotka tulevat kaupunkialueen ulkopuolelta, maaseudulta, ovat osaavampia ja myös innokkaampia oppimaan uutta. Heille kädentaito tulee vielä geeniperimässä ja on ollut osa perheen jokapäiväistä arkea. Kaupungin lapset puolestaan ovat eläneet lapsuutensa kodeissa, joissa vanhemmatkaan eivät loista kädentaidoillaan. – Eihän se ihan näin radikaali ja yksiselitteinen ero ole, mutta on tuossa vinha perä, Juha Oja kiteyttää. – Olen työssäni tekemisissä jo toisen sukupolven kanssa, joilla ei ole osaamista eikä edes kiinnostusta kädentaitojen saralla. Jos polkupyörästä menee rengas puhki tai autoon pitää vaihtaa talvirenkaat, käännytään rengasliikkeen puoleen. Yksinkertaisiakaan töitä ei tehdä itse, eikä osata tai viitsitä opettaa lapsille.

– Lasten kädentaitojen puute ei ole heidän syynsä, kotoa opitaan tietyt käytösmallit, Oja sanoo. – Täällä koulussa se sitten kulminoituu siihen, että ei olla kiinnostuneita tekemään, eikä edes opettelemaan mitään uutta. Kädentaidot koetaan nykyään turhiksi, kun kaiken saa ostettua valmiina kaupasta tai palveluina, Oja miettii. – Pian käy vaan niin, että jos palveluiden tarjoajat vähenevät, olemme ongelmissa.

Kädentaidot tulevat olemaan mittaamattoman arvokkaita lähitulevaisuudessa ja niiden omaajat voivat hinnoitella palvelunsa mielensä mukaan. Se on tietysti hyvä heille ja ovat arvonsa arvoisia.

– Nykyään on aistittavissa myös se, että kaikkea halutaan suunnitella, mutta ei toteuttaa, Oja sanoo. – Suunnittelu koetaan siistiksi, kun sitä saa tehdä hienoilla tietokoneilla ja vielä hienoimmilla ohjelmilla. Ei ymmärretä sitä, että suunnitellaksesi jotain, sinun täytyy ymmärtää myös toteutus.

– Valitettava totuus Ojan mielestä on se, että kaikki saadaan nykyään liian helposti. Lasten ja vanhempien kommunikointi on sitä, että lapsi pyytää ja vanhemmat antavat. Mitään suoritteita tai velvoitteita esittämättä. Me vanhemmat kaivamme omaa kuoppaamme sen varjolla, että saamme sitä kuuluisaa omaa aikaa rankan työpäivän päätteeksi. Oman laatuaikamme surffaamme netissä ja vietämme somessa kertomassa, kuinka onnellista parisuhdetta ja perhe-elämää vietämme, mies virnistää lopuksi.

Juha Oja

Juhan isä oli teknisen työn opettaja, kuinkas muutenkaan. – Kotonamme oli mentaliteetti, että mahdollisimman paljon käyttötavaroista tehdään itse ja ostetutkin korjataan, jos ne hajoavat. Ajatusmalli omilla käsillä tekemisestä oli vahva, Oja hymyilee.

Juhan nuoruus oli normaalia pikkukaupungin elämää. Paljon ulkona oloa, liikuntaa, urheilua ja joskus kolttosiakin. – Rajat olivat kuitenkin selvät, niin kotiintuloajoissa kuin kotitöissäkin, mies kertoo. – Kotoa opittu malli työnteon tarpeellisuudesta lähtee yhteisistä kotitöistä. Jos niistä joustetaan lasten ollessa pieniä, on vaikeaa oppia ja ymmärtää vastuullisuutta. Perheen yhteinen puuhastelu on läsnäoloa aidoimmillaan, Oja toteaa.

Juha suunnisti ja pelasi koripalloa aktiivisesti, kunnes hänen kaverinsa sai mopon. Se kaverin mopo ja Forssassa aktiivisena toiminut trial-harrastus veivät nuorukaisen mennessään. – Jatkoin muitakin harrastuksia, kun omaan mopoon ei ollut varaa, mutta kyllä se kaverin Tunturi ja trial harjoitukset imivät minut mukaansa, Juha Oja kertoo. – Ryhdyin tekemään valtavasti töitä, että saisin oman mopon. Poimin marjoja, tein kotitöitä, autoin naapureita ja käänsin kaikki kivet ja kannot saadakseni mopon. Ja 12-vuotiaana, osin vanhempieni avustuksella, käytetty sellainen Ojan perheen pihaan ilmestyi. Isä ja poika pitivät mopon kunnossa omin käsin ja äiti huolehti, että varusteet ovat kunnossa ja perheen miehet pysyivät eväissä niin treeneissä kuin kisamatkoillakin, joille koko perheen voimin lähdettiin.

Oma perhe

Juha Oja valmistui opettajaksi ja perusti perheen. Perheeseen syntyi viisi lasta. Miehen oma harrastus oli jäänyt siinä vaiheessa jo unholaan, mutta lapsiperheen arjen pyörittämisen ohessa siinsi haave trial-moottoripyörästä. – Kaikki lapsistani olivat hyvin liikunnallisia ja harrastivat kuka mitäkin lajia varsin innokkaasti, Oja muistelee. Jääkiekosta oli muodostunut koko perheen harrastus, mutta kun Juha, hiukan yli kolmekymppisenä hankki itselleen vanhan trial- pyörän, rupesi laji kiinnostamaan jälkikasvuakin. – Omasta rakkaasta harrastuksestani tuli uudelleen koko perheen laji ja kolme lapsistani harrastivat trialia kansalliselle kilpatasolle saakka, Oja iloitsee.

– Oli harrastus mikä tahansa, kannattaa vanhempien panostaa siihen omalla osallistumisellaan. Mikään ei ole tärkeämpää kuin kannustaminen ja aito läsnäolo. Ja harrastusten parissa vanhempien on helpointa auttaa lapsiaan ymmärtämään sen, että työtä tulee tehdä saavutusten eteen ja etenkin harrastuksen mahdollistamiseksi, hän painottaa.

Tarvitaanko kädentaitoja tulevaisuudessa?

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *