Fyysisen taitolajin mestari – Aleksi Sulkanen

Geegon polkupyörähaasteissa esiintyvä nuorimies ei ole kuka tahansa fillaristi. Kaveri on, uskallamme väittää, maamme paras osaaja kyseiseen pestiin.

Aleksi Sulkanen (20) on voittanut nuoresta iästään huolimatta kuusi aikuisten Suomenmestaruutta polkupyörätrialissa ja edennyt nuorten Maailmanmestaruuskisoissa finaaliin saakka. Itse laji puolestaan, fillaritrial, on varmasti kaikkein monipuolisin ja vaikein polkupyörällä suoritettava urheilulaji. Juuri lajin äärettömän vaikeuden takia siitä ei tule koskaan ”massalajia”.

Vaikka Geegon polkupyörähaasteet ovat Aleksille kuin ”koulumatka-ajelua”, ovat hänen suorituksensa kuvauksissa olennaisen tärkeitä. Hän vaan osaa tehdä kaiken oikein ja puhtaasti. Aleksi myös suunnittelee haasteita, onhan hänellä fillaroinnin oppimiseen omakohtaista kokemusta, ainakin jonkin verran 🙂

Aleksi treenasi 13-vuotiaana keskimääärin parikymmentä tuntia ja toiset mokoma muun liikunnan parissa. Tässä Aleksi odottaa vuoroaan jaksolle.

Aleksi

Sujuvasanainen, miellyttävä ja kohtelias nuorimies menetti sydämensä fillaritrialille 6-vuotiaana. Jalkapallo ja voimistelu, etenkin jälkimmäinen, seurasivat pikkupojan arjessa mukana.

– Polkupyörällä kikkaileminen tai sen opettelu, kiehtoivat poikaa kuitenkin eniten, Jari Sulkanen kertoo. Jari on Aleksin isä, josta sittemmin tuli poikansa valmentaja ja koko Pirkanmaan seudun fillaritrialin ”primus motor”.

– Ajoin trialia mopollakin, Aleksi muistaa, mutta talvikauden harjoittelumuotona alkanut pyörätrial vaikutti lajina kiinnostavammalta. Siinä oppi nopeammin hienompia temppuja ja laji vei mennessään.

– Polkupyörätrial on lajina siinäkin mielessä hieno, että sitä voi harrastaa missä vaan ja milloin vaan, isä Jari huikkaa.

– Kotipiha, koulun piha, metsiköt ja puistot, kaikkialta löytyy sopivaa maastoa ja esteitä, jopa kehittyneelle kuskille, hän jatkaa.

Aleksi oppi paljon jo alle kymmenen vuotiaana ja oli selvä lahjakkuus lajissa. Pelkkä lahjakkuus ei tässäkään lajissa riitä, mutta kova palo ja intohimo yhdistettynä lahjakkuuteen auttavat jo pitkälle.

– Kehityin nopeasti ja treenasin paljon. 13-vuotiaana viikoittaisia treenitunteja pyörän kanssa tuli ehkä keskimäärin parikymmentä ja toiset mokoma tukitoimien parissa, Aleksi kertoo. Tukilajeja olivat yleinen kehonhuolto venyttelyineen, voimistelu ja erilaiset lihaskuntoharjoitukset. Ponnistusvoima ja räjähtävyys ovat lajille ominaisia harjoitusmuotoja ja esimerkiksi ponnistusvoimaa treenataan mäkihyppääjien metodein.

– Kyllä meidän perheen etelänmatkoillakin oli aina fillari mukana, Jari Sulkanen hymyilee.

Aleksilla ei, ihme kyllä, ollut koskaan ammattilaisuus mielessä tai ainakaan pohjimmaisena tavoitteena.

– Lajilla tienaa vain parikymmentä maailman parasta, joten kyllä minulla on aina ollut realiteetit tiedossa, mies kertoo. – Keskityin kouluun sekä opintoihin ja pidin trialia kilpaurheilumuotona.

Fillaritrial

“Laji on upea!” toteavat isä ja poika kuin yhdestä suusta. Se on sosiaalinen, kun saman henkisten kaverien kanssa treenataan. Se on älykäs, koska siinä joutuu keskittymään, suunnittelemaan ajolinjoja ja suoritusta etukäteen, sekä tekemään nopeita ratkaisuja itse suorituksen aikana. Se on erittäin turvallinen.

Kuvassa poika ja isä, tunnetut kasvot Suomen polkupyörtrial-piireistä.

– Vaikka esteet joita nämä huippukaverit ylittävät, näyttävät hurjilta, niin loukkaantumisia sattuu ani harvoin, jos koskaan, Jari Sulkanen sanoo.

– Se putoaminen esteeltä ja alastulo kehittyvät kuskin mukana, huomaamatta. Jos aluksi yrittää vaikka yhden kuormalavan yli ja putoaa sieltä, ei se satu. Jos Suomen mestarina putoaa kymmenen kuormalavan päältä, ei sekään satu. Aina osataan pudota turvallisesti, hän toteaa.

– Näin vanhemman silmin laji on mielekäs, Jari Sulkanen kehuu. – Se on halpa ja turvallinen ja luo lapselle sopivasti itseluottamusta. Kaveripiirit arvostavat kovasti ja väitän, että poikkeuksellinen taito polkupyöräilyssä tuottaa koulussa enemmän respektiä, kuin taito pelata kännykkäpelejä, mies tuumii.

– Laji yhdistää perhettä hienosti, koska se kuitenkin vaatii, ainakin kilpatasolla, vanhempien mukana olon. Kisareissuja, pyöränhuoltoa, sielunhoitoa, ruokkimista ja tsemppaamista. Niistä se vanhemman rooli muodostuu, Jari hymyilee.

– Eikä sitä tunne-elämystä, kun näkee lapsensa nauttivan ja menestyvän, voita mikään muu.

Laji on myös siinä mielessä upea, että sitä voi harrastaa koko perhe. – Kun lapsi, poika tai tyttö, aloittaa fillaritrialin, voivat vanhemmat ajella mukana, ihan tavallisella polkupyörällä. Jossain vaiheessa sitten huomaat, että niin ne lapset kehittyvät, eikä sinusta ole enää treeniseuraa ajajana. Uskottuna ystävänä ja lajin ymmärtäjänä kyllä.

– Mutta usko tai älä, niin kyllä vanhemmat pystyvät useita vuosia harrastamaan lajia tasavertaisesti lastensa kanssa, Jari sanoo.

– Vieläkin, aikuisena, on mukava kikkailla vaikka yliopiston pihassa, Aleksi naurahtaa. – Jos otan jonkun kaverin fillarin ja vähän temppuilen ja viihdytän kavereita ja itseäni, niin kyllä respektit ovat kohdillaan, Aleksi hymyilee salaperäisesti.

Jos perheessänen heräsi innostus tutustua lajiin lisää, niin kurkkaa Suomen Pyöräily sivut, josta löytyy esimerkiksi aloittelijan opas trialiin.