Sanna Kärkkäinen – Eikö tytöt voi, kyllä voi!!

Sanna Kärkkäisen äiti, Tarja Kärkkäinen kuuli tätä jo lapsena. Tarja kasvoi maatalon tyttönä traktorien ja muiden maatalouskoneiden keskellä. 8-vuotiaana hän ajoi niillä kaikilla ja kuuli edelleen, että eiväthän tytöt voi.

– Kyllä voi, oli pikku-Tarja miettinyt ja puksuttanut menemään.

Ei tiennyt Tarja tuolloin, eikä vielä oman tyttären synnytettyään, että hänen tyttönsä voittaa motocrossin Suomen mestaruuksia, enduron Euroopan mestaruuksia ja naisten World Cupin.

Tyttö nousee ensimmäisenä naisena enduron A-luokkaan, sinne kovimpien ”vetomiesten” joukkoon. Ja voittaa toiseksi kovimman tason, B-luokan kokonaiskilpailun legendaarisessa Päijänteen ympäriajossa. Tuo kisahan on kaikkien enduroharrastajien ”miehuuskoe”, voimannäyttö, haave ja unelma. Se on kisoista kaikkein kovin.

Alppihiihdosta crossiin

Sanna lasketteli ja palvoi Tanja Poutiaista. Hän oli laskettelukoulussa jo viisivuotiaana ja treenasi lajia suurella intohimolla. Alle nelivuotiaana hän oli kokeillut isoveljensä pientä mopoakin. Isoveli ja hänen moponsa olivat myös Sannan palvonnan kohteet.

– Ei meidän perheellä ollut minkäänlaista yhteyttä moottoriurheiluun, Tarja kertoo. – Harrastimme mieheni kanssa matkamoottoripyöräilyä, mutta sekin oli lasten myötä jäänyt vähemmälle.

Sanna sai ajaa isonveljen pienellä mopolla. Hän oli ”riesaksi” asti veljensä ja tämän kaverien seurassa, poikien rassatessa mopojaan.

– Sanna oli kahdeksan vuotias, vaatiessaan päästä paikallisen moottorikerhon motocross-harjoituksiin, Tarja muistaa.

– Eka kesä mentiin Ylä- Savon moottorikerhon minicrossimopolla, kunnes oli kerta kaikkiaan pakko ostaa oma, hän hymyilee.

Sanna oli jo lapsena hyvin liikkuva ja urheilullinen. Kahden vilkkaan veljen ja heidän kaveriporukan mukana se oli luontevaa.

– Hän ei antanut koskaan periksi, eikä suostunut jäämään poikien varjoon. Hän ei suostu siihen vieläkään, kenenkään poikien.

Sanna on suhtautunut aina vakavasti kaikkeen mihin ryhtyy. Sanna oli laskettelukoulussa jo viisivuotiaana ja treenasi lajia suurella intohimolla

Motocross valikoitui kahden rakkaan harrastuksen parista päälajiksi sen pidemmän kauden takia.

– Laskettelukausi on lyhyt ja motocrossia puolestaan voi harrastaa lähes vuoden ympäri, joten kai crossi sen takia valikoitui minulle kuin itsestään, Sanna muistelee.

Juuri kukaan ei ihmetellyt

Jos ihan totta puhutaan, niin kyllä minun siskoni ja jotkut ystävistäni ihmettelivät tyttäreni lajivalintaa, Tarja hymyilee.

– Tai oikeastaan he ihmettelivät sitä, että minä äitinä sallin Sannalle niin vaarallisena pidetyn ja hurjan harrastuksen.

– Minä kuitenkin tunsin tyttäreni hyvin ja tiesin, että hän ei ole millään tavalla koheli tai tapaturma-altis. Päinvastoin, Sanna oli aina innokas, mutta ajattelevainen ja rauhallinen, hän jatkaa.

– Koulussa sekä opettajat, että koulukaverit suhtautuivat harrastukseeni tosi positiivisesti, vaikka jotkut pojat joskus aiheesta piikittelivätkin, Sanna naurahtaa.

– Kai siinä oli vähän kateuden siementäkin, kun crossiharrastus oli kuitenkin kaikkien mielestä ”coolia”, hän hersyää.

Jo 8-vuotiaana Sanna vaati päästä paikallisen moottorikerhon motocross-harjoituksiin.

– Mun koulu sujui aina hienosti ja liikunnastakin sain kympin vuodesta toiseen, joten kai sitä motocrossia voitiin urheiluna pitää, siinä missä muitakin lajeja. Sanna oli tunnollinen harjoittelija jo varsin nuorena ja hän ymmärsi motocrossin fyysisyyden. Kuntosaliharjoittelu, hiihto ja pyöräily tulivat tytölle vahvoiksi tukilajeiksi, eikä lihashuoltoakaan väheksytty perheessä koskaan. Silti pidän Sannan rauhallisuutta kovana valttina hänen menestyksessään noin räväkässä urheilussa, Tarja sanoo.

– Hän oppi nopeasti hahmottamaan fiksut ajolinjat, eikä hyppinyt ”päättömästi” isoista hyppyreistä vain hyppimisen ja sen näyttävyyden ilosta.

Jakoavain käteen

– Päädyimme Sannan isän kanssa avioeroon Sannan ollessa murrosiän kynnyksellä, Tarja kertoo.

– Tytön suurimpia huolenaiheita erossamme taisi olla huoli harrastuksen jatkuvuudesta. Se kertoo paljon hänen intohimostaan, palostaan motocrossia kohtaan.

– Ero on aina tuskainen kokemus, mutta kyllä minunkin tuskaani lisäsi se, kuinka pärjään yksinhuoltajaäitinä varsin miehisessä maailmassa motocrossvarikoilla. Silloin mielessäni käväisi ajoittain, että eihän tytöt voi, Tarja hymyilee, mutta päätin, että kyllä voi.

Tarja otti päättäväisesti” jakoavaimen” käteensä. Hän opetteli ja opiskeli motocross pyörien huoltoa ja korjaamista. Teki paljon töitä rahoittaakseen lasten harrastuksia ja vietti kaiken aikansa, ihan kaiken, lasten kanssa. Näin jälkikäteen, kaikesta selvittyämme, voin vain niiata ja sanoa ison kiitoksen suomalaiselle motocross yhteisölle, Tarja sanoo.

Äiti ja tytär hommissa.

– Se kaikki apu ja sympatia mitä varikoilla saimme, ei ole rahalla mitattavissa. Se oli jotain paljon suurempaa, hän sanoo hiukan kostunein silmin.

Enduro

Enduron, Sannan nykyisen ”leipälajin” pariin hän ajautui hiukan kuin vahingossa. Lajia harrastavat tytöt houkuttelivat hänet kokeilemaan metsässä ajoa ja se tempaisi Sannan mukanaan. Olin endurossa heti melko hyvä, Sanna sanoo.

– Rauhallinen luonteeni, kykyni hahmottaa reittiä ja ajolinjoja sekä hyvä fyysinen kuntoni edesauttoivat minua. Hyvin pian ensikokeilun jälkeen havahduin, että laji on minulle vielä motocrossiakin mielekkäämpi. Tuntui, että ominaisuuteni osuivat juuri tässä lajissa parhaiten kohdilleen.

Loppu onkin historiaa ja siitä ei ole vielä kirjoitettu kaikkea. Olemme vasta pääkirjoituksessa, prologissa.

Vahva suositus

Niin Sanna itse kuin hänen äitinsä Tarja Kärkkäinen suosittelevat moottoriurheilua lapsille ja nuorille. Ei ole ehkä muodikasta kehua moottoriurheilua nykypäivänä, mutta meille se on antanut paljon. Kaikki moottoripyöräurheilun eri muodot ja niiden parissa toimivat ihmiset ovat erittäin valveutuneita. Emme missään tapauksessa tuhoa luontoa, emmekä ilmastoamme, vaan toimimme tarkoin määriteltyjen sääntöjen puitteissa ja hyödynnämme luontoa omalla tavallamme. Ja koko ajan sähköavusteiset moottoripyörät kehittyvät.

Moottoriurheilu on hyvin sosiaalista ja opettavaista elämänhallintaa, Tarja sanoo. – Vastuullisuus, itsekuri ja kyky hahmottaa kokonaisuuksia kasvavat nuorilla valtavasti nimenomaan moottoriurheilun parissa, hän tietää.

– Siellä opitaan yhteisöllisyys ja se, että elämässä ei mitään saa ilmaiseksi, vaan kaiken eteen on tehtävä työtä. Taloudellinen realismi kasvaa ja siellä opitaan perheen ja yhteisön merkityksellisyys.

Organosoitu toiminta on hyväksi ihmiselle, oli laji mikä tahansa, Kärkkäisen tytöt päättävät yhteen ääneen.

Lisätietoa moottoriurheilulajeistä löydät täältä:
https://www.moottoriliitto.fi/